Puheenjohtajan tervehdys
Arvoisat jäsenet ja lukijat.
Olen kiitollinen syyskokouksessa saamastani luottamuksesta.
Ihmetellen, itselleni aivan uuden edessä, lähden luotsaamaan Forssan eläkkeensaajat ry:n hallituksen ja jäsenistön kanssa uutta toimintavuotta. Eteen tulee mahdollisesti uusia haasteita mutta onneksi on myös perinteitä.
Kuunnellessani kerhojen vetäjiä näen edessämme mielenkiintoisen ja haastavan ajan. Toiminta on erittäin monipuolista ja innostavaa.
Koen Eläkkeensaajien vahvan arvopohjan olevan jäsenistömme parhaaksi. Paljon vapaaehtoistyötä tehneenä minulle tärkeää on yhteisöllisyys, jäsenistön äänen kuuleminen, yhdessä tekeminen ja toiminnasta kumpuavan ilon merkitys.
Asetetaan yhdessä realistisia tavoitteita, ehkä keksimme uusia toimintamuotoja ja tehdään työtä niiden eteen.
Kannustan kaikkia osallistumaan, jakamaan ideoita ja rakentamaan entistä parempaa tulevaisuutta.
Odotan innolla yhteistä matkaamme ja kaikkea sitä hyvää, mitä saamme aikaan.
Toivotan kaikille menestystä ja iloa tulevaan!
Ritva Aho
Vuosi uusi mukanaan
johtaa tuntemattomaan.
Viel´ on kaikki ihan uutta,
monta, monta salaisuutta
tuonee vuosi tullessaan.
Emme tunne juonta sen
vain uteliaana eläen,
eläen päivän kerrallaan
vie tarina meitä mukanaan.
-Birgit Ahokas -